Siirry pääsisältöön

Vapaus,mille se tuntuu

Ohhoh,sepäs sattui.
Onneksi olin muutamia päiviä aiemmin tehnyt päätöksen,että seuraava kerta on viimeinen.
En missään nimessä uskonut että se seuraava kerta tulisi niin nopeasti.Kaikki piti olla kivasti,touhuttiin juttuja kotona jne.
Mutta ne näkymättömät voimat jotka piinaa joitakin ihmisiä,jostain tuntemattomista syistä,mutta joiden (niiden syiden) nimi on kuitenkin "sinun syy" "miksi sinä et" "näin ei olisi tapahtunut jos sinä et olisi sitä-tätä-tota"
Syiden nimiä,joita en tunne.
Miten voi olla jonkun muun syy,jos käsi nousee tekemään pahaa?
Näyttämään "omaa voimaansa ja erinomaisuuttaan"
pelottamaan
uhkaamaan
alistamaan

Minun järkeeni ei mene,joten on parempikin että tuonsortin ihmiset eivät enää näille huudeille lähesty,ikinä koskaan milloinkaan enää,minun ja perheeni elämää.

Vapaus,mille se tuntuu?

Ehkä sille,ettei tarvii koko ajan kuulostella,tapahtuuko jotain epämiellyttävää,epäoikeudenmukaista...
vaikkapa lapsen haukkumista,kiroamista lapselle,kyttäämistä-ahdistelua kun ei toimi juuri niinkuin käskee
Eikä tarvi pelätä sitä,kun alkaa vastaan sanomaan älytöntä toimintaa vastaan,että koti hajotettaisi koska "en ole hiljaa" ja tottele absoluuttisesti hirmuvallan alla.

Kun ihmisten välit menee valtataisteluksi,eikä oikeus pääse tapahtumaan,se on erittäin epäterve yhtälö.

Ehkä emme saaneet apua -ei kaikki ole niin mustavalkoista
Minun tahtotila kesti kauan,mutten saanut sille mitään vastetta,vaan tilanteet jatkuivat aina vain samalla kaavalla,ja aina oli minun syy että alkoi tapahtua.
Nyt on pakko ajatella omaa ja lasten terveyttä ja turvallisuutta,vaikka se tarkoittaakin radikaalia muutosta elämässä.
Montaa ihmistä sattuu ja moni varmaan miettii jäleenpäin,miksi.

Lapset toivottavasti rentoutuvat
Minä toivottavasti rentoudun
Minä toivottavasti opin näkemään elämän kauneuden näinkin,vaikka en voi enää elää niiden satunnaisten onnen hetkien avulla,sillä se toinenpuoli oli liian raskasta ja pelottavaa.

Vapaus.
En tiedä mille se tuntuu,mutta nythän minulla on kai- loppu elämä- aikaa fiilistellä mille se tuntuu.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yritän pysyä mukana

tässä elämässä. Mikä on mitäkin, ja mitä ihmettä mikäkin juttu tarkoittaa. Mulla on ollut nyt muutama huono päivä, ja sitten eilen ja tänään ihan hemmetin kamala. Mieliala ollut niin pohjalukemissa, ettei mitään rajaa- itseäkin ihan hirvittänyt. Osa syy ollut varmaan ne jäätävät vuodot, ja sitten, joku vaan, mikä lie ikinä, ahdistanut. Lasten kanssa ollut vaikeaa, vähän jokaisen kanssa ollut jotain vääntöä ja säätöä.Se todella väsyttää. Samaan aikaan olen vankina täällä talossa, joka tuntuu aika vieraalle edelleen. Eilen se sitten alkoi pulputa yli, ja se jatkui aamulla, vaikka itse herääminen ja ihan alkuhetket aamusta sujuivatkin kivasti ja ongelmitta. Mutta väsyin jo siihen, etten löytänyt eilisiä vaatteita. Ja ripsivärin levitys oli ihan liian hermostuttavaa ja keskittymistä vaativaa, että koko sisin kiehui siinä peilin ääressä tuhratessa. Ilme kasvoilla oli niin hirvittävää, että pakotettu hymykin näytti irvistykselle. En tuntenut itseäni, vaan itkeskelin ja olin todella pohjal...

Terve!! eiku....

SAIRAS!!! Herranjestas sentään, miten paljon ihminen voi olla kipee??? Olin jo viime viikolla kipeä, silloin oli yskää nuhaa, tuntui normaalille flunssalle, mutta luulin selättäneeni sen, kun vedin päivän verran Auringonhattua kunnon annoksina muutaman tunnin välein. Plus sinkki, magnesium,c,d...Joo, vuorokaudessa kuivi se tauti, ja minä liputin että jee jee, koska sairastaminen on jotain niin suurta shittiä,ettei mitään rajaa. No, olikohan se maanantai vai tiistai, kun olin pienimmän kanssa uimassa. Katsoin oikeen kellosta, että tein sen vähintään 45 minuuttia yhtäjaksoista treeniä, koskapa joskushan se paluu takaisin kuntoon on alettava. Takana oli puolen viikon uimakielto, koska varpaan kynsi tosiaan irrotettiin jälleen kerran, joten sitäkin innokkaammin tietty jumppasin. Mulla oli siinä vähän semmoista uutta räkätaudin poikasen tuntua, välissä siis ehkä 2pv oireetonta, vain sellainen yskä siihen jäi, joka irroti limaa mukanaan ihan kivasti. Diagnosoin itseni kohta terveeksi. ...

Mikä on oikea valinta?

En vain osaa olla paikoillani, kun kohtaan ongelman. Minulla on sisäänrakennettu koneisto, joka lähtee raksuttamaan kiivaasti, ja kohteena on vain ja ainoastaan ratkaisu. Toisinaan pohdin hyvinkin tiiviisti erilaisia tapoja ratkaista probleemaa, jopa niin, että kaikki muu maailmassa jää toiselle sijalle, ja olen hyvin kiihtynyt ja ahdistunut, ja liki pakonomaisesti etsin ratkaisua. Hetkittäin sitten voin päästää irti niistä suitsista, joilla koitan ohjailla tilannetta. Hetkittäin siis, silloin kun haluan vähän tasausta ja silloin, kun en vain etene mihinkään. Minun mielestä ongelman ratkaisuun pyrkiminen pitäisi olla ensimäinen prioriteetti. Mikään ei ratkea mihinkäänpäin, ilman että itse pohtii, tunnustelee ja tutkiskelee asioita. Kääntelee niitä palasia erilaisiin asentoihin, ja koettaa visioida niiden tuottamat lopputulokset. Toki joskus elämä ratkaisee asioita puolestasi, mutta siihen ei kannata tuudittautua. Ratkaisu voi olla vaikka läheisen kuolema, joka lopettaa liikkeet j...